Perinteisesti projekteja on vedetty vanhalla ja koetetulla vesiputousmallilla, mutta viime vuosina on yleistynyt erilaiset ketterät menetelmät joiden koetaan parantavan reagointia muuttuvaan ympäristöön. Ne eivät kuitenkaan vastaa usein projektien ohjausryhmien kaipaamaan seurantaan projektin aikana. Vuoden projekti jota johdetaan pelkästään ketterästi on usein hankalasti raportoitava verrattuna vesiputokseen jossa on selkeät päätöspisteet joiden kohdalla voidaan todeta jonkun osakokonaisuuden valmistuminen. Usein ketterät mallit sopivat kuitenkin etenkin pienempiin ja vaikeammin määriteltäviin kokonaisuuksiin paremmin – annetaan tekijöille ja asiantuntijoille valta johtaa omaa työtään ja tarjota joustavasti parempia ratkaisuja. Isommissa kokonaisuuksissakin tästä voidaan hyötyä menemällä jonkinlaisella hybridimallilla. Kokonaisuus on suunniteltu päätöspisteineen ja kokonaisuuksineen vesiputoksena josta voidaan raportoida helposti edistymistä ja päätöspisteiden sisällä tekeminen tehdään ketterästi pitäen kuitenkin silmällä että kokonaisuus tulee saavutettua ja että palaset sopivat yhteen. Näin saadaan parhaat puolet molemmista maailmoista ja projektin eri osapuolten mielenkiintoa pidettyä yllä.