Pikkujoulut ovat erikoinen ilmiö. Kalenterissa ne näyttävät työyhteisön rennolta juhlahetkeltä, mutta monelle ne ovat myös paikka, jossa koko vuoden patoutumat purkautuvat. Ilmainen alkoholi, vapautunut tunnelma – ja yhtäkkiä asiat, joista kokouksissa vaietaan, sanotaan ääneen. Toisinaan hyvässä hengessä. Toisinaan tavalla, jota seuraavana aamuna toivottaisiin poispyyhittäväksi.

Mutta ehkä tärkeämpää kuin yksittäinen lipsahdus on se, miksi pikkujoulut toimivat venttiilinä.

Jos työyhteisön sisäiset jännitteet tulevat esiin vasta vuoden viimeisessä juhlassa, on syytä kysyä: ovatko työskentelytavat, roolit ja vuorovaikutus kunnossa? Onko palautteelle paikkaa arjessa? Vai onko organisaatio rakentanut kulttuurin, jossa tunteet ja turhautuminen hautautuvat, kunnes ne tulevat pintaan alkoholilla voimistettuina?

On pikkujouluissa myös hyviä puolia. Kun seinät eivät ole kokoushuoneen valkoisia ja puku vaihtuu huolettomampiin vaatteisiin, ihmiset uskaltavat kertoa kiitoksensa, arvostuksensa ja näkemyksensä rehellisemmin. Monet konfliktit on ratkottu juuri näissä epävirallisissa kohtaamisissa. Suoraan sanottuna: joskus se on organisaation tervein keskustelu koko vuodelle.

Mutta riskit ovat todellisia. Liian moni esihenkilö ja projektipäällikkö on päätynyt paikkaamaan pikkujouluyön seurauksia – loukkaantuneita tunteita, särkyneitä luottamuksia ja tilanteita, joihin olisi pitänyt tarttua kuukausia aiemmin. Pahimmillaan juhlahetki muuttaa koko vuoden dynamiikkaa.

Ehkä siksi pikkujouluja ei kannata nähdä irrallisena kemuna, vaan peilinä organisaatiokulttuurille.

Se, mitä ihmiset uskaltavat tai joutuvat sanomaan humalassa, pitäisi pystyä sanomaan myös tiimipalaverissa selvin päin. Ja jos ei pystytä, kyse ei ole pikkujoulujen ongelmasta. Se on kulttuuriongelma.

Mäeksellä ajattelemme, että paras pikkujoululahja organisaatiolle on arjen toimivuus: avoin vuorovaikutus, selkeät roolit, suunta ja johtaminen, jossa ihmiset eivät kanna patoutumia vuodesta toiseen.

Kaikilla yrityksillä on pikkujoulut.

Vain harvoilla on työyhteisö, joka ei tarvitse niitä purkautuakseen.